sektio.fi

Syntytarina

Sektioäitien ja kaikkien vauvojen hyväksi

Miten idea syntyi?

Olen Sanna, kahden lapsen äiti ja tällä hetkellä äitiyslomalla. Molemmat lapseni ovat syntyneet kiireellisellä sektiolla eli keisarileikkauksella. Ollessani toista kertaa raskaana, mietin millainen toinen synnytykseni tulisi olemaan. Suomessa kerran sektion läpikäyneet synnyttäjät, voivat edelleen synnyttää alateitse. Tätä halusin itsekin.

Halusin valmistautua synnytykseen. Kävin juttelemassa ensimmäisestä synnytyksestäni pelkopolilla, osallistuin raskausjoogaan ja sen yhteydessä pidettävään synnytysvalmennukseen sekä googlasin hajanaisesti ripoteltua tietoa niin sairaaloiden kuin yksityisten synnytyspalvelujen tarjoajien sivuilta sekä blogeista ja keskusteluista.

Valmistautumisesta huolimatta toinenkin synnytykseni päättyi kiireelliseen leikkaukseen kesäkuussa 2017. Tiedän, että saan olla onnellinen, kun molemmat synnytykseni ovat alkaneet luonnollisesti ja toipuminen on osittain juuri siksi ollut nopeaa.

Vauvani täyttää tänään kolme kuukautta. Olen toipunut hyvin ja uskon tietäväni miksi. Suurimmat syyt olivat valmistautuminen toiseen synnytykseen sekä ihanien kätilöiden oikeanlainen tuki synnytyssalissa ja lapsivuodeosastolla. Esimerkkeinä vauvan nopea ihokontakti, nopeaan imetykseen tukeminen ja avoin keskustelu. Myöhemmin olen saanut tukea liittyen arven hoitoon ja raskauden jälkeisen liikunnan aloittamiseen.

Olen jutellut sektion läpikäyneiden naisten kanssa. Meillä on hyvin erilaisia kokemuksia niin sairaala-ajasta kuin toipumisesta. Hiljaista tietoa lähtien omista voimavaroista ja jaksamisesta aina haavan hoitoon ja hoivaamiseen. Tätä tietoa ei löydy edes googlaamalla. Tästä sainkin idean - meiltä Suomesta puuttuu kanava, joka kokoaa asiantuntijoiden tiedon ja sektioäitien jakaman hiljaisen tiedon samaan paikkaan. Näin syntyi sektio.fi. 

9.9.2017 Lämpimin ajatuksin, Sanna

HUOM! Teen sivua harrastuksena ja vauvan ehdoilla, joten aikataulut eivät ole sitovia. Jos haluat lukea toteutuksesta, tein artikkelin LinkedIniin. Voit lukea sen täällä.

 

Ota yhteyttä

Jotkut perustavat äitiyslomalla blogin, itse päätin pistää pystyyn non-profit meiningillä sektio.fin sektioäitien hyväksi. Ammatillinen osaamiseni ei ole synnytyksissä, joten kaikki asiantuntija-apu erityisesti sisällön suhteen on tarpeen. Jos sinua kiinnostaa tulla mukaan kehittämään sivua, ole rohkeasti yhteydessä. 

OTA YHTEYTTÄ ▸

SEKTIO.FIN KETTERÄ SYNNYTYS

LYHYT YHTEENVETO

 

sydan_sektio